Jep, mistäpä olisi parempi aloittaa nyt, kun yksi kesän (ja monelle varmastikin myös koko vuoden) odotetuimmista elokuvatapauksista tuli teattereihin kuukausi sitten. Ja sen sijaan, että tarttuisin suoraan Yön Ritarin Paluuseen, tai edes muihin Christopher Nolanin Batmaneihin, menemme ajassa reippaammin taaksepäin. Eli kyseessähän on vuonna 1989 ilmestynyt Tim Burtonin ohjaama Batman. Ja tiedoksi, että olisin toki voinut myös aloittaa 1966 vuoden Adam Westin tähdittämästä Batmanistä, mutta sen näkemisestä on useampi vuosi, joten kovinkaan kummoista jutun tynkää en siitä saisi aikaan. Mutta jos satun törmäämään siihen vielä uudestaan (joka ei kyllä edes olisi ihme) kirjoitan siitä sitten.

Mutta asiaan. Tim Burton toi valkokankaille uudistuneen Batmanin. Sitä edeltävä oli juurikin ollut 60-luvulla ilmestynyt tv-sarja sekä elokuva, jotka ovat oman aikansa tuotoksia ja puhdasta camppia. Burton sen sijaan esitteli selkeästi synkemmän Batmanin, joka pätee hahmoon edelleen, joskin hyvin eri tavalla. Burtonin versiossa on sitä samaa synkkyyttä, mitä etenkin 80-luvulla ilmestyneissä Batman sarjiksissa (etunenässä Frank Millerin tuotokset) kuin myös Nolanin trilogiassa. Sen lisäksi kuitenkin Burtonin Batmanissä on oma lisänsä synkkyydessä siinä, että niissä Batmanillä ei ole "älä tapa"-sääntöä. On todennäköistä, että Burton käytti apunaan ensimmäisiä Batman tarinoita, joissa Batman tosiaan saattoi tappaa rikollisen, mutta ottaen huomioon muutkin pienet vapaudet mitä elokuva sisältää, saattoi tappaminen olla yksi niistä.

Mitä muihin vapauksiin tulee, yksi suurimpia muutoksia sarjakuviin verrattuna taitaa hyvinkin olla Jokerin siirtäminen Brucen vanhempien murhaajaksi. Kaikille muutos tuskin oli kovin mieleinen, mutta omalta kohdalta on pakko sanoa, että etenkään tässä tapauksessa asia ei minua haitannut. Tämä muutos toi mukanaan tarinaan, tai ainakin Batmanin ja Jokerin väliin taas yhden varsin mielenkiintoisen lisän. Voisiko jopa sanoa, että se toimii vähän kuin ympyränä joka elokuvan lopussa sulkeutuu lopullisesti. Jokeri tappaa Brucen vanhemmat, ja sen seurauksena Bruce päättää ryhtyä Batmaniksi. Elokuvan alkupuolella Batman kohtaa Jack Napierin Axis Chemicalsilla ja pudottaa (tahallaan vai vahingossa!?) Jackin myrkkyaltaaseen synnyttäen Jokerin. Monessa eri tarinassa on mainittu tai vihjailtu, että ilman Batmania ei olisi Jokeria, edellisen kerran uskoakseni Yön Ritarissa. Siinä missä muissa tarinoissa kyse on enemmän siitä, että Jokeri haluaa tuoda Batmanin omalle tasolleen ja voisikin sanoa, että Bruce Wayne on vain askeleen päässä Jokerin kaltaisesta hulluudesta, tuo Batman tämän kiistan esiin varsin konkreettisesti. Nyt tosiaan ilman toista ei olisi toista, molemmat loivat toisensa, mutta sen sijaan että kaksikon välinen kissa- ja hiiri leikki jatkuisi loputtomiin koko homma loppuu Jokerin tippuessa kuolemaansa.



Mutta kaikista muutoksista huolimatta Burtonin visiossa on paljon samaa Nolanin versioiden kanssa. Batmanissäkin nousee esiin kysymys siitä, kumpi on "oikea" Bruce Wayne. Asia ei nouse esiin ihan yhtä selkeästi, kuin uudessa trilogiassa, mutta on myös huomioitava, että Burtonin versioissa Bruce Wayneä ei nähdä läheskään niin paljon, kuin Nolanin versioissa, joihin näköjään tätä elokuvaa nyt vertailen. Huomioitavaa kuitenkin on, että yleensä kun Bruce on kuvissa, hän viettää aikaansa lepakkoluolassa vajonneena ajatuksiinsa. Tai kuten elokuvan alussa näemme, Waynen kartanolla pidettävissä juhlista, joista hän häipyy luolaansa, Gordonin saadessa tiedon Jokerin porukan puuhista Axis Chemicalsilla, tai kuten myöhemmin näemme Brucen lähtevän kaupungille ja jättävän kaksi ruusua kadulle, johon hänen vanhemmat ammuttiin. Koko elokuvan ajan siis näemme tämän lapsuuden trauman painavan yhä Brucen mieltä, ja ajaen hänet siten pukeutumaan Batmaniksi, koska "kukaan muukaan ei sitä tee". Ehkä niin tai ehkä Bruce on koukussa Batmaniin, koska Batman on "oikea" Bruce Wayne. Ja se on kysymys, joka Batmanin tapauksessa nousee aina esiin, ja johon Tim Burton on ehkäpä selkeimmin vastaamassa niin, että Bruce Wayne on se naamio, jonka taakse Bruce piiloutuu. Mutta siihen palaamme Batman Paluun myötä uudelleen.

Ja nyt näin loppuun pitänee mainita, että en tässä paneudu nyt Nicholsonin suoritukseen Jokerina, vaan jätän tarkemman selonteon myöhempään, jolloin varmasti suoritan myös vertailun kahden Jokerin kesken. Kyseessä on kuitenkin Nicholsonilta onnistunut roolityö, ja sama pätee muihinkin näyttelijöihin. Maininnan toki ansaitsee myös elokuvan visuaalinen ilme, joka on Batmaniin sopiva, ja samalla myös hyvin samankaltainen kuin mitä monissa Batman tarinoissa on nähty. Joten Burton sai tuotua synkemmän Batmanin onnistuneesti valkokankailla, ja elokuva on varmasti aikanaan osaltaan vaikuttanut Batmanin tulevaisuuteen myös sarjakuvien puolella.

Tässäpä sitten oli tämän blogin ensimmäinen merkintä. Todennäköisesti asiat tuli paikoitellen ilmaistua vähän turhan epäselvästi ja ympäripyöreästi, eikä esiin nyt varsinaisesti noussut mitään itsestäänselvyyksiä kummempaa, mutta menkööt alkulämmittelystä. Pyrin saamaan jotain vähän syvällisempääkin pohdintaa irti jatkossa, ja uskoisin että seuraavaksi läpikäyntiä odottava Batman Paluu on hieman mieluisampi elokuva sitä ajatellen. Ja jos suinkin jaksoit tänne asti tekstin kahlata, niin siitä vaan omia mielipiteitä kirjoittamaan, niin saadaan kunnon keskustelua aikaan, sillä sehän se on elokuvankatsomisen paras osa ;)